torstai 19. helmikuuta 2015

Hevosalan yritystoiminta

Toisena teemana Hevoset ammattina -moduulilla oli yrittäminen hevosalalla. Viikkoon kuului yritystarinan tekeminen sekä opintoretki Vermon raviradalle keskiviikkoraveihin. Yritystarinoita varten haastattelimme hevosalan yrittäjiä ja kirjoitimme haastattelujen perusteella artikkelit, jotka julkaistaan yhteistyössä Hippoksen ja Suomen Ratsastajainliiton kanssa HAMKin "Hevosyrittäjä" -sivustolla, joka löytyy täältä!

Teimme yrittäjätarinat pareittain, ja me teimme luokkakaverini Elinan kanssa yrittäjätarinan hevosvalokuvauksen ja Sukupostin parissa yrittäjän hommia tekevää Terhi Piispa-Helisteniä. Terhi on minulle ennestään tuttu Sukupostin kautta, sillä olen yksi Sukupostin vapaaehtoisista ylläpitäjistä. Halusimme haastatella hieman erilaisia hommia hevosalan parissa tekevää henkilöä, kun suurin osa luokkakavereista haastatteli talliyrittäjiä. Teimme haastattelurunkoa maanantaina ja haastattelun tiistaina. Päädyimme puhelinhaastatteluun Skypen kautta, sillä Terhi asuu Rantasalmella ja meillä ei ollut mahdollisuutta lähteä itse niin kauas tekemään haastattelua. Skypen kautta haastattelu onnistui vallan mainiosti ja haastattelun sai nauhoitettua, mistä oli hyötyä juttua kirjoittaesssa, kun haastattelun pystyi kuuntelemaan jälkeenpäin uudestaan. Artikkeli piti palauttaa perjantaina lähes julkaistavassa kunnossa, mutta varaa oli muokata juttua vielä jälkeenpäin. Yritystarinoita olisi tarkoitus julkaista kerran kuukaudessa, eli luultavasti meidänkin juttu julkaistaan sivustolla kevään tai kesän kuluessa!
Keskiviikkona 28.1. tehtiin sitten opintoretki Vermon raviradalle keskiviikkoraveihin. Vermolaiset olivat valmistautuneet ottamaan meidät vastaan ja tutustuimme raviradan eri osa-alueisiin ja ammatteihin. Menetin myös Toto-pelineitsyyteni samaisella reissulla kun löin R.R. Ruskariinaan kaksi euroa ja hävisin rahani.. Noh, ehkä ens kerralla parempi tuuri. :) Ensimmäisenä kävimme ihmettelemässä Pertti Puikkosen ravitallissa, joka meille puhui vanha ravikonkari Reijo Joensuu, joka on hoitanut useita menestyksekkäistä ravihevosia ympäri Euroopan. Yksi näistä huippuhevosista on ollut Opal Viking. Meille kerrottiin, että tallin hevoset saavat päivän aikana viidessä annoksessa 8-10 litraa kauraa ja hevoset ovat 2 tuntia kerrallaan päivässä ulkona. Reijo painotti myös vitamiinien ja oikean kengityksen tärkeyttä ravihevosten menestymisessä ja hyvinvoinnissa. Hyvinvoivan hevosen tunnistaa kiiltävästä ja hyväkuntoisesta karvasta. Myös itse valmentajan näimme nopeasti tallissa ja ihastelimme nuorta oripoikaa Sahara Innuendoa, jonka Reijo otti käytävälle tarkasteltavaksi. Nuori mies oli kovinkin touhukas tapaus eikä olisi ollut hetkeäkään paikallaan vaan joko imeskeli narua, jossa oli kiinni tai kuopi etujalallaan.
Seuraavaksi kävimme jututtamassa rataeläinlääkäriä ja tämän avustajia sekä lähdön järjestäjää, joka varmistaa että oikeat hevoset ovat radalla oikeaan aikaan lähtöjen kannalta. Rataeläinlääkäri kertoi hieman omista taustoistaan sekä työtehtävistä, mitä raviradalla tulee vastaan. Jokaisissa raveissa vähintään kahdelta hevoselta otetaan lääkeainenäytteet, mielellään virtsanäytteinä, ja testattavat hevoset arvotaan lähtölistoista summanmutikassa. Rataeläinlääkäri kiertää avustajineen myös varikkoalueella tarkastamassa hevosten kuntoa ja varusteita ohimennen sekä antaen neuvoja kokemattomammille valmentajille ja omistajille. Kaikki lähtöihin ilmoittautuneet hevoset tunnistetaan ja ulkomaiset hevoset tarkastetaan passeineen.  Valitettavasti eläinlääkärillä ja avustajilla mahtoi olla melkoinen tohina päällä muuten rauhallisten ravien päätteeksi, kun lämminveriori Nero di Girifalco lysähti maahan maaliviivan jälkeen ja kuoli. Eläinlääkärin jututtamisen jälkeen kävimme sisällä ja meille kävi puhumassa kaksi Vermon työntekijää, jotka kertoivat Vermon toiminnassa ja hieman jotakin Vermon historiasta sekä Totopelaamisesta. Tämän jälkeen kävimme vielä Suomen Ravivalmentajat ry:n klubilla juttelemassa yhdistyksen puheenjohtajan Tuomo Pekosen kanssa ja jututimme ohimennen myös raviohjastaja Tapio Perttusta. Perttunen kertoi hieman omasta ammatistaan sekä sen kohokohdista. Kävimme myös tuomaritornista seuraamassa yhden lähdön ja tarkastelimme ravituomarien sekä kuuluttajan toimintaa. Oli melko siistiä nähdä ravit tuomarintornista ja katsella miltä homma näytti tuomareiden näkökulmasta.

Lopuksi söimme ja katselimme muutaman lähdön ja pelasimme muutaman pelin Totoa, kunnes kävimme palkitsemassa kylmäveristen lähdön voittajan sjuomenhevosruunan Viinun Tuurin. Tämän jälkeen lähdimme takaisin kohti Mustialaa. Hauska reissu kaikenkaikkiaan vaikka ilma oli melko hyytävä ja Vermossa kuulemma tuulee aina. Tämän retken myötä innostukseni raviurheilua kohtaan nousi taas ainakin hetkellisesti suuremmaksi ja Totopelaaminen oli hauskaa ja jännittävää, vaikken kovin isoilla panoksilla pelannutkaan. Raviurheilu on mielenkiintoinen ja monipuolinen bisnes ja vaikka olenkin siihen näiden opintojen saatossa tutustunut hieman paremmin ja päässyt alaan jokseenkin sisään, tarvitsisin alan saralta vielä rutkasti kokemusta ennenkuin voisin harkitakaan ravipuolelle siirtymistä, näin jälkeenpäin ajateltuna. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti