Mikä hevosalan ammatti minua kiinnostaa vai kiinnostaako mikään?

Moduulin kokoavana tehtävänä oli kerätä kokemuksia moduulilta ja asioita, joita ollaan opittu. Kokoavassa tehtävässä tuli myös pohtia sitä, mikä hevosalan ammatti minua kiinnostaisi nähdyn ja koetun perusteella tai vaihtoehtoisesti mikä ammatti ei ainakaan puhuta. 

Hevosala on siinä mielessä hieman kinkkinen ala, että alalle lähdetään yleensä pitkäaikaisen ja rakkaan harrastuksen kautta, mikä aiheuttaa sen, että hevosalan ammattilaiselle ja tekijälle työ on suurelta osin myös elämäntapa. Elämäntapana työ ei välttämättä ole kovin terveellinen vaihtoehto, työn puolesta ja sen eteen kun tehdään miltei mitä vain, sen vuoksi raadetaan niska limassa vaikka itsensä rikkomiseen asti ja hommia tehdään kädestä suuhun -periaatteella. Ei kuullosta kovin houkuttelevalta tai hohdokkaalta, eihän? Hevosalan ihmiset ovat kuitenkin ahkeria, rankkaan työhön tottuneita ja muita hyvin huomioivia ja itsensä edelle asettavia tyyppejä. Toki niin kuin kaikissa muissakin ammateissa ja ryhmissä on niitä mätiä omenoita löytyy niitä myös hevosalalta, mutta pääsääntöisesti ainakin itse koen hevosihmisten olevan edellä mainitun kaltaisia persoonia. Rakkaus hevosiin yhdistää, kasvattaa luonnetta ja opettaa paljon kärsivällisyydestä ja pitkäjänteisyydestä. Omalla kohdallani voin ihan rehellisesti sanoa, että olisin tuskin yhtä kova luu ja toisinaan yhtä omapäinen kuin muuli, jos minulla ei olisi yli 10 vuoden hevosharrastustaustaa. En ole ylipäätäänkään kovin kärsivällinen luonne, mutta todennäköisesti olisin vielä vähemmän, jos hevoset eivät olisi löytäneet tietä elämääni. Hevosten kautta olen oppinut nielemään ylpeyteni, kohtaamaan pettymyksiä ja nousemaan suosta kun kaikki tuntuu romahtavan. Hevosten parissa olen oppinut antamisen ja saamisen vaihtokaupasta ja sen iloista, menetyksestä ja luopumisen tuskasta, anteeksi antamisesta sekä itsensä 110% likoon laittamisesta. Varmasti suurin osa kanssaharrastajista voi myöntää kokeneensa ja oppineensa ainakin kahta tai kolmea näistä edellämainituista asioista hevosten kanssa.

Hevosala ei tunnetusti ole kovin hyväpalkkaista työtä, kuten jo edellä todettiin. Huono palkka ei varmasti ketään houkuttele, vaikka työ olisi kuinka rakasta. Omalla kohdallani toimeentulo on elämässäni prioriteetti, enkä halua elää koko loppuelämääni kituuttaen ja tarkasti laskeskellen että miten kuukauden budjetti kestää vaikkapa take away -kahvin ostamisen ohimennen R-Kioskilta. Mutta en myöskään halua mennä vain rahan perässä, sillä tiedän etten olisi sellaisessa työssä tippaakaan onnellinen, mikä minua ei kiinnostaisi lainkaan vaikka saisin siitä hyvät rahat. Jos hevosala olisi hyvin palkattu, tekisin mielelläni periaatteessa ihan mitä vain. Ihan tavalliset tallihommat ja paskan lappaaminen on omasta mielestäni mukavaa ja olen kokemuksen kautta oppinut että fyysinen, koko päivän kestävä tekeminen sopii minulle parhaiten. Silloin kroppa ja pää ovat kunnolla hereillä ja virkeänä. Illalla väsyttää kyllä, mutta nukun myös selkeästi paremmin. Rutiinit sopivat minulle, samoin hommat joissa en joudu liikaa pohtimaan, keksimään ja ideoimaan. Vaikka tunnustan olevani luova ja kekseliäs luonne, en halua sotkea tätä luovuutta työhöni, sillä tuppaan stressaamaan helposti jos minulla on liian monta rautaa tulessa samanaikaisesti, mikä on valitettavan yleistä. Jos siis ihan hevosen- ja tallinhoidosta saisi hyvän liksan, voisin sitä työkseni tehdä niin kauan kuin fysiikkani kestäisi. 

Olen tietysti harrastukseni ohessa vuosien varrella miettinyt useasti, mitä haluaisin tehdä jos hevosalalle lähtisin ja itseasiassa vannotin itselleni noin viitisen vuotta sitten, etten ikinä tekisi tästä harrastuksesta ammattia itselleni, jottei ratsastuksen ja hevostelun hohto katoaisi. Mutta no, missäs sitä ollaankaan. :D Olen kuitenkin skannannut monia eri vaihtoehtoja ja urapolkuja ihan realistisesti ja välillä sitten vähän epärealistisemminkin. Ratsuttajan hommat ja erinäiset muut ratsastukseen liittyvät ammatit kiinnostaisivat, mutta tiedän että omat taitoni eivät riittäisi ratsastuksen osalta sellaisiin töihin. En myöskään koe olevani pätevä tai tarpeeksi osaava opettamaan muita ratsastuksessa vaikka saisin koulutuksen alalta. Perusopetus hevosten käsittelystä ja muusta oheistoiminnasta voisi kyllä toimia, sillä niissä asioissa olen varma itsestäni ja tiedän osaavani. Ravipuolikin on aina kausittain kiinnostanut ja mietityttänyt, mutta teen ratsupuolelta vaihtamisesta itselleni ison kynnyksen, kun en koe osaavani tässäkään tapauksessa tarpeeksi ja olen omasta mielestäni "liian vanha" opettelemaan lähes kokonaan uuden hevosharrastuksen suuntauksen, vaikka todellisuudessahan tuo ajattelumalli on täyttä puppua. Myös vanha koira oppii uusia temppuja enkä minä todellakaan ole vanhaa nähnytkään! Silti vaan pääkoppa haroo vastaan.

Olen aina ollut kiinnostunut hevosroduista, niiden polveutumisesta, alkuperästä, ominaisuuksista ja geeniperimästä sekä jalostuksesta ylipäätään. Lopputuloksena on ollut se, että olen selannut suurimman osan hevosrotuja käsittelevistä kirjoista ja nettijulkaisuista, kaivan edelleen tietoa eri hevosrotujen ominaisuuksista ja tutustun mielelläni niiden historiaan ja eri vaiheisiin. Ja vaikka tietyllä tavalla kavahdan suuria vastuita, on ollut aivan älyttömän hienoa kokea tiineen tamman hoito, varsan syntymän kuumeinen odotus ja varsan putkahdettua maailmaan sen hoitaminen, opettaminen ja kouluttaminen. Vaikka nuoret hevoset ovat toisinaan hankalia ja raakuutensa takia ehkä turhauttaviakin, onnistumisen tunteet kumoavat kaikki nuo ikävät puolet ja ajatukset. On korvaamaton tunne, kun varsa, jonka olet hoitanut sen ensimmäisestä päivästä asti nostaa ratsukoulutuksessa laukan allasi ensimmäistä kertaa. Tämä on ollut suurena osana haluani ruveta kasvattamaan hevosia. En tiedä vielä, missä mittakaavassa, mitä rotua tai missä päin maailmaa, mutta haluaisin saada toimeentuloni hevosten kasvatustoiminnasta ja kaikesta siihen liittyvästä oheistoiminnasta. Tiedän, että niinkuin koko hevosalalla voit kasvattaja joko pudota sakan pohjalle ja epäonnistua täydellisesti tai sitten onnistua, menestyä ja tuottaa huippuhyviä käyttö- ja kilpahevosia. Tie menestykseen tuskin on helppo ja mutkaton ja homma nielee rahaa kuin synti, ennen kuin homma alkaa maksaa itseään takaisin. Silti olen valmis ainakin yrittämään, meni syteen tai saveen. Yrittänyttä ei laiteta. Olen myös vielä jopa viime aikoina vannottanut itselleni, etten koskaan alkaisi yrittäjäksi mutta kasvatustoiminnan aloittamisen myötä oman yrityksen perustaminen on hyvinkin todennäköistä sitten joskus. Yksi vaihtoehto olisi tietysti kasvattaa hevosia jonkun kanssa kimpassa ja jakaa vastuu, mutta olen sen verran itsekäs että haluan kasvattamistani hevosista itse täyden kunnian. Samalla olen tällaisessa skenaariossa tietysti kasvateistani täysin yksin vastuussa, mutta se on sen väärti, että näkee oman kasvattinsa mahdollisesti joskus kilparadoilla ja joku yleisöstä toteaa, että "onpa tuo hieno, se on muuten Kairtamo Aliisan kasvattama, se on kasvattanut useampiakin hyviä hevosia". Olen myös pohtinut, että alkaisin kasvattamaan ravihevosia, mutta todennut sitten kuitenkin erinäistä plussien ja miinusten perusteella, että ratsuhevoset ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan se oma juttu.

Hevosenomistajan muut palvelut

Viikolla 7 hevosen omistajuus -teema jatkui ja kävimme tarkemmin omistajien käyttämien palveluiden kimppuun. Viikkotehtäväksi annettiin pareittain tai yksittäin selvittää oman osa-alueensa toimijoiden lukumäärä, yritysten ja yrittäjien nimet sekä perustietoa yrityksestä. Kokosimme sitten lopuksi kaikista osa-alueista isomman palvelukartoituksen. Me olimme jälleen pari Saran kanssa ja nappasimme aiheeksemme eläinlääkäripalvelut, sekä siitostoiminta, kuten siittolat ja oriasemat, sillä myös näissä laitoksissa toimii valtuutettu eläinlääkäri. Käytimme haussa apuna YTJ:n yritystietokantaa ja yrityksiä piti etsiä ihan käsipelillä käyttäen eläinlääkäristä jalostettuja hakusanoja. Saimme koottua yli 300 eri eläinlääkintäyritystä + kunnan- ja läänineläinlääkärit sekä hevosten keinosiemennyslupavaltuutetut, jolloin lopputulokseksi tuli yli 600 tahoa. Emme eritelleen pelkästään hevosia hoitavia eläinlääkäripalveluita tarjoavia yrityksiä ja toimitsijoita, vaan mukana olivat myös pieneläinklinikat ja pieneläinlääkärit. Tarkastelimme (ja nauroimme) myös yritysten päätoimialoja, mitä erilaisia aloja löytyi minkäkin palvelun alta ja kuinka montaa erilaista päätoimialaa yrityksistä löytyi ja kuinka monta saman päätoimialan yritystä listoilta löytyi. Eläinlääkintäpalveluiden päätoimialoista löytyi muun muassa "arvopaperien ja raaka-ainesopimusten välittäminen" Kainuun Eläinklinikka Oy:n päätoimialana. Alla hieman katsausta tekemäämme listaukseen.

Tämän viikon tiistaina teimme uuden opintoretken, tällä kertaa Jokimaan ravikeskukselle Lahteen. Tutustumisvierailulla aluksi meille puhui Jokimaan raviradan toimitusjohtaja Tomi Himanka. Jokimaan hevosurheilukeskusta pyörittävä taho on Lahden hevosystäväinseura ry, jonka johtokunnan puheenjohtaja on muuten isäni serkku Pekka Kairtamo. Raviradan varsinaisella palkkalistalla on vain toimitusjohtaja eli Tomi, sihteeri sekä yksi kuukausiplakkalainen ravintolan puolella vakituisessa työsuhteessa. Muuten Lahden hevosystäväinseura pyörittää suurimmaksi osaksi raviradan toimintaa. Tomi näytti meille Jokimaan tulevaa kaavoitussuunnitelmaa, josta näkyi kahden uuden ratsastuskentän paikat, uuden maneesin paikat sekä mahdollinen ostettava lisämaa, jonne voisi rakentaa ravi- ja ratsastusreittejä. Kokonaisuudessaan jos ostettava maapläntti ympättäisin Jokimaahan, sen pinta-ala tulisi olemaan noin 70 hehtaaria. Jokimaalle on myös mietitty hevosenlannalla toimivaa lämpölaitosta, johon tuotaisiin 200 hevosen lannat polttoaineeksi. Tomi myös kertoi, että Jokimaa jäyttää markkinointiin vuodessa noin 40 000 euroa ja suurin osa tuosta markkinointisummasta menee suurempien tapahtumien markkinointiin, kuten esimerkiksi Suur-Hollolan ajon mainostamiseen. Jokimaalla toimii myös Team Jokimaa, joka on usean ravivalmentajan porukka ja valmentajat sijaitsevat 50 kilometrin säteellä Jokimaan ravikeskuksesta. 

Jokimaalla toimii myös Koulutuskeskus Salpauksen hevosalan yksikkö. Aikaisemmin Salpauksen hevosopiskelijat olivat Asikkalassa, mutta opetus on nyt lähes kokonaan siirretty Jokimaan tiloihin. Vanhalle Tototiskien paikalle on rakennettu noin 600 neliötä Salpauksen opetustiloja. Salpauksesta meille kävi kertomassa opettaja Piritta Nieminen, joka on itsekin valmistunut aikoinaan HAMKista hevosagrologiksi. Koulun ravihevoset ovat olleet Jokimaalla koko ajan, mutta ratsuhevoset asustelevat vielä Asikkalassa, sillä Jokimaalla ei ole vielä mitään ratsastusmahdollisuutta. Salpaus on juuri ostanut vanhan ravitallin, jota on rempattu ratsutalliksi ja uusi maneesi on nyt suunnitelmiltaan valmis. Vielä pitäisi saada varmistus rahoitukselle ja panna toimeksi. Maneesin paikaksi on suunniteltu toisen ravitallin ja sen tarhojen tilalle molempien tallien välittömään läheisyyteen. Ravitallissa on 18 karsinaa ja ratsutalli tällä hetkellä 15 karsinaa. Lisäksi talleilla on muutama pihattopaikkaa. Pääsimme myös tallikierrokselle tutustumaan varsinaisesti molempiin talleihin. Kuten myös Piritta itse sanoi, tallit kaipaavat remonttia, samoin ratsutallin tarhat jotka ovat vanhan ravitallin peruja varmaankin suoraan 80 -luvulta, tai siltä ainakin näytti. Ravitallia ei ole remontoitu myöskään juurikaan 80-luvun jälkeen, joten sekin kaipaisi päivitystä. Jotain pitäisi tehdä ainakin inhottaville, todella korkealla oleville heinähäkeille, joihin heinä täytyy heitellä alhaalta käsin. Heinähäkit on kuulemma hitsattu kiinni karsinaelementteihin, joten niitä ei voida edes poistaa/vaihtaa. Itselleni nousi jälkeenpäin ajatus mieleen, että mahdetaanko Salpaukselle myöntää määrärahoja tallien kunnostamiseen tai edes maneesin rakentamiseen, saati saadaanko näitä uudistuksia koskaan toteutettua. Ratsutallia oli jo jonkin verran rempattu uuteen uskoon ja toiselle puolelle tallin käytävää oli jo vaihdettu uudet karsinaelementit. Toinen puoli odotti vielä vaihtoa.

Tallikierroksen jälkeen kävimme syömässä ja sen jälkeen Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry:n toimistolla kuuntelemassa, kun SHKL:n toiminnanjohtaja Mitja Nummenmaa kertoi meille hieman liitosta sekä sen toiminnasta. Pääasiassa SHKL:n toimintaan kuuluu Hevosenomistaja -lehden toimittaminen kuusi kertaa vuodessa sekä hevosenomistajille suunnatut neuvontapalvelut. Lehteen voi lähettää juttuja ja artikkeleita hevosiin liittyvistä aiheista periaatteessa kuka vain, kunhan artikkelit ovat tarpeeksi laadukkaita. SHKL ottaa näitä muiden tekemiä juttuja kuulemma hyvin mielellään vastaan. SHKL on myös järjestämässä vuosittain Ypäjällä suurta varsahuutokauppaa ja Mitja tekee tätä hommaa täysin vapaaehtoisena eli palkkaa hän ei tuosta rumbasta saa lainkaan. SHKL osallistuu mielellään myös esimerkiksi jäsentensä järjestämien tapahtumien arpajaispalkintoihin (esim. satulahuopia), sillä rahallista tukea he eivät juurikaan voi jäsenilleen antaa. Viime aikoina on järjestetty jäsenvärväyskilpailuja, joissa on ollut rahapalkintoja luvassa eniten jäseniä värvänneille henkilöille. Mitja olisi puhua pölpöttänyt meille mielellään pitempäänkin, mutta aika oli rajallinen ja siirryimme tutustumaan tuoreeseen Jokimaan hevoskuntoutuskeskukseen.

Jokimaan hevoskuntoutus on rakennettu myös vanhaan ravitalliin ja sieltä löytyy suolahuone, solarium sekä vesikävelymatto. Kuntoutuskeskus tarjoaa myös eläinlääkäri-, hammashoito-, kengitys- ja ajopalveluita, hierontaa, laserhoitoa sekä myy oheistuotteita hevosten hyvinvointiin liittyen. Kuntoutuskeskusella oli juuri sopivasti lämppäriravuri vesikävelymatolla demonstroimassa meille, kuin kävelymatto toimii. Alla videota vesikävelymaton toiminnasta käytännössä. Kuntoutuskeskuksen pääjehu osasi kertoa, että vesikävelymatto oli tilattu Saksasta ja sen hinnaksi oli tullut 70 000 euroa. Melko moni hevonen saakin vesimatolla kävellä, kunnes laite on itsensä maksanut takaisin. Hän osasi myös kertoa, että kuntoutuskeskuksella käy tietty vakioporukka ja jos joku jättää tulematta tai lopettaa käymisen, on kuntoutuskeskus melko pulassa. Yleisöryntäystä kuntoutuskeskus ei siis ole saanut. Pohdimme myös luokkakavereiden kanssa sitä, että kuntoutuskeskuksen sijainti ravikeskuksen yhteydessä tuskin tuo varsinaisia kilpailevia hevosia ylimääräisiin hoitoihin, kuten solariumiin, sillä ammattivalmentajille ei ole varaa ylimääräisiin kuluihin. Suurin osa kuntoutuskeskuksen asiakkaista siis muodostuukin luultavasti amatööri/harrastelijavalmentajien sekä ratsuihmisten hevosista. Joitakin ravihevosten hankkarivammoja on kuulemma vesikävelymatolla kuntoutettu ja eräänkin lämppärin jalka kuntoutettiin kuulemma kahdessa kuukaudessa.

Lopuksi oli tiedossa visiitti ravivarusteisiin erikoistuneella Veljekset Wahlsténilla, mutta jouduin jäämään kitumaan autoon kun sisäinen naiseuteni meinasin viedä tajun jo kuntoutuskeskuksella. Kaikenkaikkiaan reissu oli ihan yhtä mukava kuin Vermonkin, kipu tosin toi hieman ikävämmän mausteen mukaan. Reissulla mietin kuntoutuskeskuksen työntekijöitä, että sellainen homma voisi sopia itsellekin tai olla ihan mukavaa, jos siitä saisi hyvän liksan (pätien oikeastaan kaikkiin hevosalan hommiin).

Hevosen omistaminen ja sen eri muodot

Hevosen omistaminen ja sen eri muodot olivat moduulimme kolmas teema. Kävimme läpi eri omistusmuotoja, hevosen omistamisen hyviä ja huonoja puolia, siihen liittyvää byrokratiaa sekä hevosten vakuutuksia. Heti maananantai lakiasioista ja hevosen ostamiseen sekä myymiseen liittyvistä asioista meille kävi puhumassa asianajaja Antti Linna Ylikrakalta, joka on tutustunut laajasti hevosiin liittyvään juridiikkaan oman esteratsastusharrastuksensa kautta. Hän myös toinen Salossa sijaitsevaa Talli Linnan omistajista. Koulutusohjelmapäällikkömme Jukka Korhonen piti meille talousbriiffiä hevosyrittäjän kiinteistä kustannuksista ja kävimme läpi myös hevosen omistajuuteen liittyviä papereita sekä Hippoksen rekisteriä ja hevosen rekisteröintiä. Tehtävänä yhtenä päivänä oli tarkastella jonkin hevosen kauppakirjaa ja miettiä, mitä kauppakirjasta puuttui ja mitä siihen olisi oleellista lisätä tai muuttaa, jotta kauppakirja olisi mahdollisimman selkeä molemmille osapuolille, sekä ostajalle että myyjälle ja siitä selviäisi, miten ongelmatilanteissa toimitaan.

Keskiviikkona LähiTapiolalta Silja Mäki-Tulokas kävi puhumassa ja esittelemässä meille LähiTapiolan hevosille tarkoitettuja vakuutuksia. Siljan esittelyn jälkeen saimme tehtävän vertailla suomalaisten vakuutusyhtiöiden hevosille suunnatujen vakuutuksen tarjontaa sekä lisäksi tutkimme mitä rakkaalla naapurimaallamme Ruotsilla on tarjolla. Me tutkimme luokkakaverini Saran kanssa nimenomaan tätä Ruotsin ihmettä Agriaa ja totesimme että naapurista löytyisi todella kattavat  ja hyvät vakuutukset hevosille, mutta valitettavasti Suomen kansalaisten ei ole mahdollista vakuuttaa hevosiaan Agriassa. Suomalaisista vakuutuksista ei oikein mikään noussut erityisen hyvänä esille. Yhteenvetona voisi siis todeta, ettei Suomessa kannata hevostaan vakuuttaan kun vakuutus ei kata kuitenkaan mitään. :D

Viikkotehtävä meillä oli kirjoittaa pohdintaa sekä omia kokemuksia hevosenomistajuudesta. Kuten yleensä, jätin tehtävän tekemisen melko viime tinkaan ja itseasiassa palautin tehtävän ihan piiiiikkuisen myöhässä. Pohdin tehtävässäni hevosen ostamista ja omistamista ratsuhevosten näkökulmasta sekä melko järkiperäisesti, vaikka minkäänlainen järki ei yleensä kyllä päde hevosen ostoon tai omistamiseen. Kirjoitin raportin "Hevosenomistajaksi?" melko informatiivisesti/ohjeistavasti, sillä en oikein osannut lähestyä tehtävänantoa ehkä ihan oikealla tavalla ja muutenkin tehtävän kimppuun käyminen aiheutti hieman vaikeuksia ja pienen pientä ahdistusta. Tehtävä tuli kuitenkin näpyteltyä ja vieläpä kuulemma ihan hyvin arvostelun perusteella. Alla ote kirjoittamastani tekstistä.

"Hevosen ylläpito ei ole varsinkaan Suomessa yleisesti kovin halpaa puuhaa. Ylläpidon kustannuksia voi kuitenkin pienentää ja suurentaa omilla valinnoillaan ja hevosen henkilökohtaiset vaatimukset huomioiden. Esimerkiksi sairas hevonen on aina kalliimpi kuin terve hevonen. Hevosen hyvinvoinnin pääpilarit ovat ruokinta, hoito ja liikunta. Näihin kolmeen sisältyy melko paljon tavaraa jo itsessään, mutta myös muita hyvinvointia edistäviä palveluita ja toimenpiteitä voidaan hevoselle ostaa tai antaa."

Perjantaina purimme Vermon reissun sisällön, pohdimme mikä oli hyvää ja mikä huonoa, mitä voisi parantaa ja kerroimme yleisiä fiiliksiä reissusta. Omasta mielestäni opintoretki oli mukava ja mielenkiintoinen sillä olin aikaisemmin käynyt Vermossa vain kerran; kansallisessa poninäyttelyssä vuonna 2007 entisen hoitoponini Parfait Shamon eli Hampin kanssa ja reissusta en muista juuri mitään. En tiedä sitten missä pöllyissä olen mahtanut olla vai oliko kokemus kenties niin traumaattinen, että mieleni suojelee itseään muistihäiriöllä.. Hampin arvostelu tosin silloin hylättiin, sillä poni oli saanut trailerissa takajalkaansa pienen haavan ja liike oli ravissa epäpuhdas. Mutta tosiaan, Vermossa oli kivaa käydä kuten jo itse reissua käsittelevässä postauksessa tuli luultavasti ilmi. Esittelimme myös lyhyesti oman viikkotehtävämme ja mitä tekstiin sisällytimme. 

Hevosalan yritystoiminta

Toisena teemana Hevoset ammattina -moduulilla oli yrittäminen hevosalalla. Viikkoon kuului yritystarinan tekeminen sekä opintoretki Vermon raviradalle keskiviikkoraveihin. Yritystarinoita varten haastattelimme hevosalan yrittäjiä ja kirjoitimme haastattelujen perusteella artikkelit, jotka julkaistaan yhteistyössä Hippoksen ja Suomen Ratsastajainliiton kanssa HAMKin "Hevosyrittäjä" -sivustolla, joka löytyy täältä!

Teimme yrittäjätarinat pareittain, ja me teimme luokkakaverini Elinan kanssa yrittäjätarinan hevosvalokuvauksen ja Sukupostin parissa yrittäjän hommia tekevää Terhi Piispa-Helisteniä. Terhi on minulle ennestään tuttu Sukupostin kautta, sillä olen yksi Sukupostin vapaaehtoisista ylläpitäjistä. Halusimme haastatella hieman erilaisia hommia hevosalan parissa tekevää henkilöä, kun suurin osa luokkakavereista haastatteli talliyrittäjiä. Teimme haastattelurunkoa maanantaina ja haastattelun tiistaina. Päädyimme puhelinhaastatteluun Skypen kautta, sillä Terhi asuu Rantasalmella ja meillä ei ollut mahdollisuutta lähteä itse niin kauas tekemään haastattelua. Skypen kautta haastattelu onnistui vallan mainiosti ja haastattelun sai nauhoitettua, mistä oli hyötyä juttua kirjoittaesssa, kun haastattelun pystyi kuuntelemaan jälkeenpäin uudestaan. Artikkeli piti palauttaa perjantaina lähes julkaistavassa kunnossa, mutta varaa oli muokata juttua vielä jälkeenpäin. Yritystarinoita olisi tarkoitus julkaista kerran kuukaudessa, eli luultavasti meidänkin juttu julkaistaan sivustolla kevään tai kesän kuluessa!

Keskiviikkona 28.1. tehtiin sitten opintoretki Vermon raviradalle keskiviikkoraveihin. Vermolaiset olivat valmistautuneet ottamaan meidät vastaan ja tutustuimme raviradan eri osa-alueisiin ja ammatteihin. Menetin myös Toto-pelineitsyyteni samaisella reissulla kun löin R.R. Ruskariinaan kaksi euroa ja hävisin rahani.. Noh, ehkä ens kerralla parempi tuuri. :) Ensimmäisenä kävimme ihmettelemässä Pertti Puikkosen ravitallissa, joka meille puhui vanha ravikonkari Reijo Joensuu, joka on hoitanut useita menestyksekkäistä ravihevosia ympäri Euroopan. Yksi näistä huippuhevosista on ollut Opal Viking. Meille kerrottiin, että tallin hevoset saavat päivän aikana viidessä annoksessa 8-10 litraa kauraa ja hevoset ovat 2 tuntia kerrallaan päivässä ulkona. Reijo painotti myös vitamiinien ja oikean kengityksen tärkeyttä ravihevosten menestymisessä ja hyvinvoinnissa. Hyvinvoivan hevosen tunnistaa kiiltävästä ja hyväkuntoisesta karvasta. Myös itse valmentajan näimme nopeasti tallissa ja ihastelimme nuorta oripoikaa Sahara Innuendoa, jonka Reijo otti käytävälle tarkasteltavaksi. Nuori mies oli kovinkin touhukas tapaus eikä olisi ollut hetkeäkään paikallaan vaan joko imeskeli narua, jossa oli kiinni tai kuopi etujalallaan.

Seuraavaksi kävimme jututtamassa rataeläinlääkäriä ja tämän avustajia sekä lähdön järjestäjää, joka varmistaa että oikeat hevoset ovat radalla oikeaan aikaan lähtöjen kannalta. Rataeläinlääkäri kertoi hieman omista taustoistaan sekä työtehtävistä, mitä raviradalla tulee vastaan. Jokaisissa raveissa vähintään kahdelta hevoselta otetaan lääkeainenäytteet, mielellään virtsanäytteinä, ja testattavat hevoset arvotaan lähtölistoista summanmutikassa. Rataeläinlääkäri kiertää avustajineen myös varikkoalueella tarkastamassa hevosten kuntoa ja varusteita ohimennen sekä antaen neuvoja kokemattomammille valmentajille ja omistajille. Kaikki lähtöihin ilmoittautuneet hevoset tunnistetaan ja ulkomaiset hevoset tarkastetaan passeineen.  Valitettavasti eläinlääkärillä ja avustajilla mahtoi olla melkoinen tohina päällä muuten rauhallisten ravien päätteeksi, kun lämminveriori Nero di Girifalco lysähti maahan maaliviivan jälkeen ja kuoli. Eläinlääkärin jututtamisen jälkeen kävimme sisällä ja meille kävi puhumassa kaksi Vermon työntekijää, jotka kertoivat Vermon toiminnassa ja hieman jotakin Vermon historiasta sekä Totopelaamisesta. Tämän jälkeen kävimme vielä Suomen Ravivalmentajat ry:n klubilla juttelemassa yhdistyksen puheenjohtajan Tuomo Pekosen kanssa ja jututimme ohimennen myös raviohjastaja Tapio Perttusta. Perttunen kertoi hieman omasta ammatistaan sekä sen kohokohdista. Kävimme myös tuomaritornista seuraamassa yhden lähdön ja tarkastelimme ravituomarien sekä kuuluttajan toimintaa. Oli melko siistiä nähdä ravit tuomarintornista ja katsella miltä homma näytti tuomareiden näkökulmasta.

Lopuksi söimme ja katselimme muutaman lähdön ja pelasimme muutaman pelin Totoa, kunnes kävimme palkitsemassa kylmäveristen lähdön voittajan sjuomenhevosruunan Viinun Tuurin. Tämän jälkeen lähdimme takaisin kohti Mustialaa. Hauska reissu kaikenkaikkiaan vaikka ilma oli melko hyytävä ja Vermossa kuulemma tuulee aina. Tämän retken myötä innostukseni raviurheilua kohtaan nousi taas ainakin hetkellisesti suuremmaksi ja Totopelaaminen oli hauskaa ja jännittävää, vaikken kovin isoilla panoksilla pelannutkaan. Raviurheilu on mielenkiintoinen ja monipuolinen bisnes ja vaikka olenkin siihen näiden opintojen saatossa tutustunut hieman paremmin ja päässyt alaan jokseenkin sisään, tarvitsisin alan saralta vielä rutkasti kokemusta ennenkuin voisin harkitakaan ravipuolelle siirtymistä, näin jälkeenpäin ajateltuna. :)

Täyttä hevoselämää jne.

Hevoset ammattina -moduuli lähti käyntiin kahden viikon käytännön opin jaksolla Ypäjän Hevosopistolla ratsastuksen aja ajamisen merkeissä. Ensimmäisenä päivänä, eli maanantaina 12.1. oli pelkkää teoriaa klo 10-16, kävimme näillä teoriatunneilla ajamisen ja valjastamisen perusperiaatteet sekä ravihevosen varusteita sekä ratsastuksen perusperiaatteet sekä sivuttiin hieman ratsuhevosen koulutusta. Saimme tuona päivänä myöskin aikataulut, eli milloin olisi ratsastusta ja milloin ajoa. Meidät oli jaettu kahteen ryhmään, mut oli laitettu ryhmään A. Meillä oli tosi hyvä porukka koko jakson ajan ja kaikki tulivat hyvin toimeen keskenään. Aikataulut menivät aluksi niin, että samana päivänä oli ensin ratsastusta ja sitten ajoa, mutta sovimme opettajien kanssa että olisi järkevämpää järjestellä aikataulut niin, että yhtenä päivänä olisi vain jompaa kumpaa lajia, jolloin jäisi enemmän aikaa paneutua kyseiseen lajiin eivätkä iltapäivät venyisi niin pitkäksi. Tämä onnistuikin hyvin ja mitä ilmeisimmin kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä ratkaisuun.

Ratsastustunneilla meillä oli opettajana Anni Heikkilä, joka on todella mukava ja rohkaiseva opettaja. Hirveästi en ratsastustunneilta irti saanut, lähinnä tuli katsottua hieman tarkemmin mitä tekee ja miten siellä hevosen selässä istuu kun joku oli maneesin keskellä tarkkailemassa, mutta muuten "opetus" oli lähinnä liikenteenohjausta. Menimme ennen ratsastusnäyttöä myös esteitä, mikä oli todella mukavaa vaihtelua ja oli pitkästä aikaa kiva päästä hyppäämään. Ratsunani tuolloin oli Ypäjä Trulli, jonka kanssa hypyt eivät menneet joka kerralla ihan putkeen, kun en uskaltanut ratsastaa hevosta kunnolla eteen ja hitaasta vauhdista johtuen ponnistukset lähtivät todella kaukaa ja sitten roikuinkin jo hevosen kaulalla. Entisen vuokrahevosen kanssa tosin oli hieman samanlaista ongelmaa, kun kyseisen hevosen on todella vaikea löytää hyvää ponnistuspaikkaa ja hypyt tulevat yleensä liian kaukaa, joten pysyin kaikesta huolimatta ihan hyvin Trullin selässä.

Ratsuhevosista kaikki joilla ratsastin olivat suomenhevosia. Ensimmäisellä tunnilla menin pienellä tammalla nimeltä Urre, toisella tunnilla ruunalla, Trullilla, kolmannen tunnin meninkin sitten tamma Uralilla. Trullilla ja Uralilla ratsastin kaksi kertaa, Uralilla toisen kerran ratsastusnäytössä, mikä sujui keskinkertaisesti. Emme hevosen kanssa ehtineet rentoutua kunnolla ja puoli tuntia tikitti alitajunnassani niin, että yritin tehdä mahdollisimman paljon kaikkea ja tämän seurauksena tarkkuus ja rauha tehtävien suorittamisessa jäi hieman unholaan. Trullin kanssa tuli veresteltyä muistoja myös pintelien käärimisessä, taisi sujua nyt hieman mallikkaammin kuin joskus vuosia sitten pikkutyttönä. Uusia varusteita ei juurikaan tullut, mutta ihmettelimme luokkakavereideni Pinjan ja Marin ratsuna toimineen Ypäjä Taiston erikoista, hieman orikuolainta muistuttavaa suukappaletta, joka estää hevosta pullauttamasta kieltään kuolaimen päälle. Oli myös mukavaa vaihtelua päästä ratsastamaan eri hevosilla kuin sillä omalla hoitohevosella, jota tulee ratsastettua se 2-3 kertaa viikossa.

Ajossa ja valjastuksessa meillä oli opettajana supermahtava Pia Räikkä, joka on aivan loistava ja iloinen tyyppi! Löysin myös itse ajamisen uudestaan toden teolla, vaikka olenkin viimeksi viime kesänä ajanut suomenhevosella hölkkälenkkejä. Valjastus onnistui yllättävän sujuvasti kun vaan annettiin oikeat ohjeet aisaremmien kiinnittämiseen ja rintaremmin kireyteen. Aikaisemmin kun valjastus on ollut vähän sinne päin ja omia viritelmiä on joutunut kehittelemään, kun mahavyö ei yllä läskin suokkiruunan ympärille ja lisäpätkäksi viritellään satulaan tarkoitettu kauhukahva.. Nautin aivan suunnattomasti tästä raviosuudesta ja innostukseni raviurheilua kohtaan nousi selkeästi, ehkäpä musta tuleekin vielä ravitantta kaikkien näiden ratsuvuosien jälkeen! Oli kiva päästä ajamaan pitkästä aikaa lämminverisillä (Air Base eli Poju sekä Bensin Barbie Li eli Barbi), toki ajoin kerran myös suomenhevosta Ypäjä Ehtivää. Ajaminenhan ei ole mitään rakettitiedettä, mutta peruuttaminen katokseen oli minulle uutta, samoin pujottelu puiden välissä, vaikkei sekään nyt sen kummempaa ole, kun olen ajanut jonkin verran aikaisemminkin ja tiedän miten ajohevonen toimii ohjas- ja ääniavuilla. Ajettiin pelkillä koppiksilla ja jäi vähän harmittamaan, kun käytännön jaksoa ei ollut pitempään, jolloin oltaisiin voitu kokeilla myös hiitti- ja kilpakärryillä ajamista sekä ajaa vähän enemmän Hevosopiston harjoitusradalla.

Kaikenkaikkiaan Ypäjän käytännönjakso oli oikein mukavaa vaihtelua koulunpenkissä takalistonsa puuduttamiselle ja luennoilla pilkkimiselle. Aikataulutus oli myös hyvinkin onnistunut, sillä päivät alkoivat Ypäjällä vasta yhdeltä päivällä ja loppuivat iltapäivällä 16-17 aikaan. Arvosanatkaan eivät olleet paskemmasta päästä, eli saan olla ihan tyytyväinen omaan suoritukseeni. Ja taas tuli huomattua, että fyysinen tekeminen pitää mielen ja kehon virkeänä koko päivän, vaikka iltaisin olinkin melko loppu ratsastettuani yleensä vielä Jatkon Ypäjän heppailujen päälle. 

Blogin aloitus

Hei vaan kaikille,

Loin tämän blogin kertomaan opiskeluistani Hämeen ammattikorkeakoulussa maatilatalouden koulutusohjelmassa erikoistuen hevosagrologiksi sekä hevosiin liittyvästä henkilökohtaisesta elämästäni. Tämä blogi toimii samalla oppimispäiväkirjanani, jota käytän hyödyksi palautettavissa opiskelutehtävissäni. Kävin käännähtämässä lukuvuonna 2013-2014 Seinäjoella opiskelemassa mediatuotantoa Seinäjoen ammattikorkeassa, mutta totesin vuoden opiskeluiden jälkeen, ettei ala ole minua varten ja hain uudestaan Mustialaan ja pääsin sisään.

Olen aloittanut HAMKissa elokuussa 2014 ja ensimmäinen hevosia käsittelevä moduuli (useamman opintopisteen kurssikokonaisuus) alkoi tammikuussa 2015 joululoman jälkeen. Nyt olemme jo toiseksi viimeisellä viikolla, mutta aijon seuraavien päivien aikana päivittää menneiden viikkojen opiskelujen sisältöjä ja tehtäviä. Pyrin myös kuvittamaan tekstini mahdollisimman monipuolisesti.

Asun Tammelan keskustassa omassa asunnossa ja koulua käyn Mustialan kampuksella. Minulla on hoitohevosena suomenhevostamma Ulan Jatko läheisellä tallilla ja Jatkoa käyn hoitamassa ja ratsastamassa 2-4 kertaa viikossa. Hevosharrastus on jatkunut jo yli 10 vuotta eikä loppua näy. Olen juuriltani ratsupuolen ihmisiä, mutta raviurheilu on viime vuosina alkanut kiinnostamaan enemmän ja enemmän. Olen myös yksi Sukupostin ylläpitäjistä ja Sukupostia päivittelen vapaa-aikanani harrastuksenomaisesti, mikä saattaa sanana antaa hieman väärän kuvan työni määrästä tietokannan parissa, joka todellisuudessa on melko suuri. Minulla on myös maataloustaustaa, eli en lähtenyt opiskelemaan maatilataloutta pelkästään hevospohjalta. Olen ollut kolmena vuonna karjanhoitajan hommissa tutulla lypsykarjatilalla Jalasjärvellä, jossa on noin 170 lypsävää ja kolme lypsyrobottia. Historiani lehmien parissa alkoi kesätyön kautta vuonna 2012 ja lehmät veivät pikkusormen annettuani koko käden. Kokemusta on myös erinäisistä muista maatilan eläimistä, kuten lampaista, lemmikkipossuista, kissoista, koirista sekä jyrsijöistä.

Olen vuonna 1994 syntynyt alunperin hyvinkääläinen nuori naisenalku ja olen suurimman osan elämästäni viettänyt asuen Pirkanmaalla. Olen muuttanut viimeisten laskelmieni mukaan tähän mennessä tasan kymmenen kertaa eli en ole oikein koskaan pysynyt paikoillani, osittain omasta tahdostani, mutta suurimmaksi osaksi vanhempien mukana muuttaen. Meillä on aina ollut koiria, sillä äitini kasvattaa (nykyään melko pienimuotoisesti ja pentueita tulee harvoin) kiinanpystykorvia eli chow chowta, eli niitä sinikielisiä nallen näköisiä karvapalleroita. Luonteeltani olen hyvinkin persoonallinen ja värikäs tyyppi, mutta osaan tarvittaessa olla viileän tyyni ja hyvinkin rauhallinen, mistä ominaisuudesta olen välillä itsekin yllättynyt. Muuten olen menevä ja sosiaalinen, mutta toisinaan kotihiireily eli pleikkarin tai koneen parissa nörtteily ja pahalta haiseminen on tosi jees. Olen horoskoopiltani jousimies ja tunnustan itseni täysiveriseksi jouskariksi, päätelkää siitä sitten.

Pahoittelen jo etukäteen, jos blogin kirjoitusten aiheet rönsyilevät tai teksti eksyy toisinaan aiheesta, mulla on vähän sellainen paha tapa..

HUOM! Kaikki blogissani esiintyvät kuvat ovat minun ottamiani ellei toisin mainita, KUVIEN KOPIOINTI ON EHDOTTOMASTI KIELLETTY!