keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Työharjoittelu Belgiassa

Heippa,

Enpä olekaan hetkeen kirjoitellut tänne mitään, mutta kuten varmasti osa tutuista jo tietääkin, niin olen lähdössä puolentoista viikon päästä koillis-Belgiaan työharjoitteluun neljäksi kuukaudeksi! Aion päivittää tätä blogia niin usein kuin mahdollista ja ympätä myös kuvia tekstien kaveriksi. Lähtöpäivä on 2.5. ja lento lähtee aamulla Helsinki-Vantaalta klo 6.00 ja on Brysselissä paikallista aikaa noin 14.50. Pakkaamisen olen aloittanut jo kaksi viikkoa sitten, mutta en oikein pysty pakkaamaan kaikkea kun käyttötavarat joita otan mukaan ovat luonnollisesti käytössä vielä lähtöön asti. Eli loppupakkaamisen kanssa tulee luultavasti hirveä hoppu, mutta se on sitten sen ajan murhe, pakko vaan toimia tehokkaasti kun sen aika tulee. :p

Paikka, johon olen menossa on Meeuwen-Gruitrode -nimisessä provinssissa sijaitseva New Nordic Horses, jonka pääasiallista toimintaa on pyörittää hevosklinikkaa ja oriasemaa, jossa tehdään esimerkiksi keinosiemennyksiä ja alkionhuuhteluita! Paikassa käy kesän aikana kuulemma noin 100 tammaa siemennettävänä, ultrattavana, varsomassa jne, eli aikamoinen määrä. Mun tulevaan työnkuvaan kuuluu kuulemma kaiken muun ohessa näistä tammoista huolehtiminen. Muihin hommiin kuuluu perinteinen paskanlappaus ja varmaankin tallin yleisestä siisteydestä huolehtiminen sekä varsojen hoito. Paikassa on myös estehevosia, joista muutama on heidän omia siitosorejaan sekä heillä on myös omia siitostammoja ja varsoja. Eli aika monipuolista toimintaa sisältää tuo laitos, saa nähdä mitä tuleman pitää! Kerron varmasti tarkemmin työtehtävistäni kun niistä saan tietää ja ylipäätään paikanpäälle pääsen. Kyseisestä paikasta kuulin luokkakaveriltani, joka on ollut kyseisessä paikassa itse muutama vuosi taaksepäin työharjoittelussa ja paikka kuulosti hänen puheidensa mukaan mielenkiintoiselta ja mukavalta. Niimpä laitoin sähköpostia kyseiseen paikkaan ja paikan toiselta omistajalta Camillalta tuli todella nopeasti vastaus, joka kuta kuinkin meni niin että tottakai he ottavat minut sinne, mitä heidän pitää tehdä että he saisivat minut heille! :) Tuli heti hyvä fiilis ja vaikka myös yhdestä virolaisesta paikasta tuli myöntävä vastaus, päätin lähteä Belgiaan. 

Matkatavaarahan mulle on kirjattu mukaan 2x23kg, eli pitäisi kyllä kamppeet mahtua matkaan! Takaisin tulen 29.8. ellen sitten jää loppuelämäkseni Belgiaan, ken tietää ;) Mutta myöhemmin tosiaan kirjoittelen lisää kuulumisia.